TIETOA MEISTÄ

Antti Mäkinen muutti vanhempiensa ja veljensä kanssa maatilalle v. 1988. Tilan töissä hän oli mukana alusta saakka, pikkupoikana siirtämässä traktoria pellolla ja myöhemmin tekemässä peltotöitä itsenäisesti.

Kesällä 2005 hän osti tilasta puolet ja toiminta jatkui yhtymänä n. 5,5 v.n ajan. Lopullinen sukupolvenvaihdos tehtiin helmikuussa 2011. Osakeyhtiöksi tila rekisteröityi lokakuussa 2015, jolloin Antin puoliso Anna Widnäs tuli myös omistajaksi. Työskentelyn tilalla Anna oli aloittanut jo elokuussa 2011.

Omaa peltoa tilalla on 279 ha ja vuokrapeltoa 186 ha. Omat pellot sijaitsevat 10 km.n säteellä tilakeskuksesta. Vuokrapelloista kauimmaiset ovat n. 40 km.n päässä. Säilörehua tehdään kaksi tai kolme satoa kasvukauden aikana, mikä riittää tilan eläimille. Ohraa, kauraa, syys- ja kevätvehnää viljellään myös, viljaa lisäksi ostetaan jonkin verran.

Eläimet asustavat neljässä eri navettarakennuksessa. Maitorotuiset sonnit kahdessa lämpimässä kasvattamossa ja emolehmät, hiehot ja siitossonnit kahdessa kylmäkasvattamossa. Myös liharotuiset, teuraaksi kasvatettavat sonnit ovat kylmäpihatossa.

Tilalle hankittavat sonnivasikat ovat tullessaan n. 6 kk.n ikäisiä, niitä kasvatetaan vuoden ajan ja myydään sen jälkeen teuraaksi. Emolehmien poikimakausi alkaa maaliskuun lopulla. Kesäkuun alkupuolella emot vasikoineen ja siitossonnien kera pääsevät laitumille. Suurin osa emoista kuljetetaan n. 10 km.n päähän merenrantalaitumille. Vanhemmat ja vastapoikineet emot laiduntavat tilakeskuksen yhteydessä olevilla pelloilla.

Siitossonneina on jo pitkään käytetty simmental- ja charolais -rotuisia sonneja. Usean vuoden ajan tilalla on ollut myös yksi aberdeen angus -sonni. Emot ovat risteytysemoja - voisi sanoa, että useat käytännössä jo simmental- tai charolais -rotuisia.

Anna ja Antti tekevät päivittäiset navettatyöt pääasiassa kahdestaan.Töissä on mukana myös australianpaimenkoira Timi (Tuulensaaren Timo), joka hankittiin hieman yli vuoden ikäisenä ja peruskoulutettuna syksyllä 2012. Timi on korvaamaton apu, kun eläimiä siirretään esim. navetan sisällä eri osastoon lannan poistamisen ajaksi. Kesä-ajan päivittäisillä laidunkierroksilla Timi on myös mukana.

Peltotyöt ja urakoinnit Antti hoitaa palkattujen työmiesten avulla.